Riittääkö fiilispohjalta tehty treeni vai vaatiiko se aina tavoitteita?

16.03.2026

Moni treenaa siksi, että oman terveyden ja toimintakyvyn ylläpitäminen vaativat sitä.  Voimavarojen edistäminen on useimmille tärkeässä asemassa, jotta arjessa jaksaminen on mahdollista. Liikunta pyritään sisällyttämään arkeen siihen sopivalla tavalla. Liikunta voi myös sisältää tavoitteita, jotka liittyvät suorituskykyyn ja itsensä haastamiseen.

Riittääkö hyvinvoinnin edistämiseksi mukavuusalueella ja fiilispohjalta tehty treeni vai vaatiiko liikunta aina tavoitteita?

Liikunta on yksi tärkeimmistä tekijöistä jonka avulla voimme lisätä arjessa toimimisen mahdollisuuksia. Henkilökohtaiset lähtökohdat vaikuttavat usein siihen mitä tavoitteita liikunnalle asetetaan ja kuinka kuormittavaa liikunta on. Liikunta ilman suuria tavoitteita soveltuu useimmille, erityisesti aloittelijoille. Mukavuusalueella pysyminen tukee säännöllistä liikuntaa, koska kynnys aloittaa treeni pysyy matalana ja liikkumisesta muodostuu miellyttävä tapa arjessa. Tavoitteellisempi treeni on usein suorituskyvyn äärimmäisyyksiin viemistä. Liikunta on usein suorituskykykeskeistä ja tuloksiin sidottua. Se vaatii sitoutumista ja kykyä vastata liikunnan tuomiin kuormitustekijöihin.

Toimintakyvyn kannalta liikunnan tulisi olla nousujohteista, kehon tulisi oppia uusia ärsykkeitä ja sen tulisi mukautua muutokseen. Totuttu tapa ei aina riitä pitkällä aikavälillä, koska toimintakyky ei ole pysyvä ominaisuus vaan se muuttuu arjen tilanteiden myötä. Uudet ärsykkeet pakottavat kehon mukautumaan ja ajoittain onkin välttämätöntä miettiä omaa suhdetta liikuntaan. Suorituskykykeskeisen liikunnan osalta on tärkeä huomioida tukeeko liikunta toimintakykyä, onko liikunta yksi tehty suoritus vai halutaanko kovan treenin avulla oppia lisää oman kehon toimintakyvystä  ja sen sopeutumisesta.  

Asia ei kuitenkaan ole "mustavalkoista", koska liikunnalle asetetaan monia tavoitteita arjessa. Oleellista on miettiä tekeekö liikunta arjesta kevyempää vai lisääkö se kuormitusta ? Miten itse määrittelet mukavuuden ja epämukavuuden rajamaaston?  Tuoko liikunta nautintoa ja kokemuksia, joita sille olet asettanut?  Liikuntasuositusten mukainen säännöllinen liikunta voi olla siis riittävää, jotta liikunta tuo hyvää fiilistä. Tavoitteellisempi treeni täyttää arjessa kehittymiseen ja fyysiseen toimintakykyyn liittyvät vaatimukset.

Keho kaipaa kuormitusta ja pienillä teoilla voit itse määritellä miten suhtaudut harjoitteluun

  • kehitynkö ja jaksanko paremmin arjessa?
  • onko treeni tasapainossa lähtökohtien kanssa?
  • lisääkö liikunta hyvinvointia ja mielihyvää?
  • miten muokata harjoittelua, jotta se vastaa tavoitteiden saavuttamista?
  • tukeeko treeni tuloksia ja hyvää kuntoa?

Tasapaino arjen ja liikunnan välillä on oleellinen osa hyvinvointia ja voimavarojen edistämistä. Autan sinua mielelläni mikäli kaipaat tukea omaan harjoitteluusi. 

Kuuntele lisää aiheesta uusimmasta Altistu hyvinvoinnille Podcast jaksosta https://www.youtube.com/watch?v=QXV4myx8p-o